Pyöreä pöytä

Pyöreä pöytä

Leka iskee lokakuussa – vai pitäisikö taloudelle tehdä reippaasti itse jotakin?

eilen klo 17.30–18.00
Viimeisin

Tulista väittelyä ajankohtaisista aiheista. Puheenjohtajana Pauli Aalto-Setälä. Keskiviikkoisin klo 17.30 Yle Radio Suomi

Seuraava lähetys

Pyöreä pöytä

huomenna klo 2.15–2.45

Kevään viimeisessä lähetyksessä keskustelijoina ovat Juha Itkonen, Hilkka Olkinuora ja Taru Tujunen. Suoraa puhetta johtaa Ruben Stiller.

Luontohavainnoilla aloitetaan: on nähty merikotkat, jäiden lähtö Mäntyniemessä, harhautunut peippo ja linnunpesä välikatossa.

Juha Itkonen on huomannut, että talouden mittarit ovat punaisella. Hän ihmettelee, että tunnelma on kuitenkin tyyni. Vai onko?

Hilkka Olkinuora, jonka ääni on mennyt edellispäivänä MM-ottelussa Tampereella, puhuu taisteluväsymyksestä Ukrainan, koronan ja Natonkin suhteen. Mitä voimme tehdä, että kesä ei sulata talvisodan henkeä?

Taru Tujunen on lukenut Helsingin Sanomista Timo Soinin "haistavan kysynnän". Mitä teidän hajuaistinne kertoo: mistä asioista on kysyntää kesän kynnyksellä?

Kaikki kevään suorapuheiset jaksot – ja aika joukko vanhempiakin – löytyvät täältä Yle Areenasta.

Hyvää kesää! Uusi kausi alkaa 17. elokuuta 2022.

Aiemmat lähetykset

Leka iskee lokakuussa – vai pitäisikö taloudelle tehdä reippaasti itse jotakin?

eilen klo 17.30–18.00

Kevään viimeisessä lähetyksessä keskustelijoina ovat Juha Itkonen, Hilkka Olkinuora ja Taru Tujunen. Suoraa puhetta johtaa Ruben Stiller.

Luontohavainnoilla aloitetaan: on nähty merikotkat, jäiden lähtö Mäntyniemessä, harhautunut peippo ja linnunpesä välikatossa.

Juha Itkonen on huomannut, että talouden mittarit ovat punaisella. Hän ihmettelee, että tunnelma on kuitenkin tyyni. Vai onko?

Hilkka Olkinuora, jonka ääni on mennyt edellispäivänä MM-ottelussa Tampereella, puhuu taisteluväsymyksestä Ukrainan, koronan ja Natonkin suhteen. Mitä voimme tehdä, että kesä ei sulata talvisodan henkeä?

Taru Tujunen on lukenut Helsingin Sanomista Timo Soinin "haistavan kysynnän". Mitä teidän hajuaistinne kertoo: mistä asioista on kysyntää kesän kynnyksellä?

Kaikki kevään suorapuheiset jaksot – ja aika joukko vanhempiakin – löytyvät täältä Yle Areenasta.

Hyvää kesää! Uusi kausi alkaa 17. elokuuta 2022.

Kreikkalainen vuusto, Mätä Jättiläinen ja maanpuolustustahdon päivitys

pe 20.5. klo 2.15–2.45

Kevään toiseksi viimeisessä lähetyksessä keskustelijoina ovat Kaarina Hazard, Taru Tujunen ja Maija Vilkkumaa. Suoraa puhetta johtaa Pauli Aalto-Setälä.

Nato-hakemus on jätetty. Puheenjohtaja kysyy, mitä Nato-prosessi vaikuttaa presidenttipeliin. Vastauksissa mainitaan ainakin Sanna Marin, Matti Vanhanen, Olli Rehn, Pekka Haavisto ja Alexander Stubb.

Taru Tujunen: Suomalainen kaurameijeri tekee vegaanista, fetatyyppistä juustoa, jota se ei saa nimetä "kreikkalaiseksi vuustoksi". Mistä on kysymys?

Kaarina Hazard: Mitä pitää tapahtua, että ilmastokriisiä ryhdytään hoitamaan? Olisiko ilmastokriisi seuraava Mätä Jättiläinen?

Maija Vilkkumaa pohtii maanpuolustustahtoa ja vaihtoehtoja palaamiselle 1940-luvulle.

Ylen ei pitäisi satsata Euroviisuihin? Miksi kunta-alan lakko ei liikuta meitä? Nato-hakemus viimeinen askel länteen!

pe 13.5. klo 2.15–2.45

Keskustelijoina Anu Koivunen, Pekka Seppänen ja Ruben Stiller. Suoraa puhetta johtaa Pauli Aalto-Setälä.

Puheenjohtaja kysyy, mitä muuta maailmalla nyt tapahtuu? Mainituiksi tulevat Filippiinien uusi presidentti, Sri Lankassa inflaatio 30%, Intiassa on niin kuuma, että kaatopaikka syttyi tuleen, Trump saattaa palata Twitteriin Elon Muskin myötä ja jääkiekon juoksu oligarkkien ympärillä.

Pekka Seppäsen mielestä Ylen ei pitäisi satsata Euroviisuihin niin paljon kuin se tekee. Kilpailun televisiointi hänestä riittäisi.

Ruben Stiller haluaisikin viisurahoilla kirjallisuusohjelman televisioon. Anu Koivunenkin haluaisi, mutta näkee viisut leirinuotiona. – Ylen ydinbisnestä on kansakunnan tekeminen, hän pohtii.

Koivusen omana aiheena on kunta-alan työtaistelu, joka ei tunnu liikuttavan yhteiskuntaa. Miksi lakko on jäänyt etäiseksi?

Ruben pyytää pohtimaan lähiaikoina tapahtuvan Nato-hakemuksen jättämisen historiallisuutta. Hänelle päätös on tunteellinen, sielua kouraiseva hetki. – Olen ottamassa viimeistä askelta länteen.

Koivuselle on Natoa olennaisempaa se, että maailmanjärjestys on muuttunut. Seppänen on kyynisempi: hän vertaa päätöstä vuoden 1978 presidentinvaaleihin ja v. 1994 EU-kansanäänestykseen. Hänen mukaansa kaikissa niissä puoltaminen oli poliittisen johdon mukaan ainoa oikea tapa toimia.

Onko aika kopioita jotain Virosta? Aiheina myös naisten maanpuolustustahto, Kemin teatteri ja v. 2023 vaalivoittaja

pe 6.5. klo 2.15–2.45

Keskustelijoina ovat Juha itkonen, Anu Koivunen ja Taru Tujunen. Suoraa puhetta johtaa Pauli Aalto-Setälä.

Onko aika kopioita jotain Virosta? Puheenjohtaja luettelee perusteluita: Lehdistönvapausindeksissä Viro meni Suomen ohi, sen BKT on kehittynyt enemmän kuin Suomen ja Pisa-tuloksissakin Viro oli parempi.

Tujunen lisää, että ansaitsemme tulevan näpäytyksen: Viro aikoo ratifioida Suomen mahdollisen Nato-hakemuksen ensimmäisenä Nato-maana. Koivunen huomauttaa kuitenkin, että kansalaisyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion rakentaminen jääneet Virossa Suomea vähemmälle.

Juha Itkonen pohtii naisten maanpuolustustahtoa. Suomalaisten maanpuolustustahto on EVAn selvityksen mukaan kova: 73% miehistä ja naisista 36% on valmis puolustamaan maata aseellisesti. Ja 46–55-vuotiaista naisista jopa 48% on valmis tarttumaan aseeseen. Naisten luvut ovat Itkosen mukaan suuria.

Anu Koivunen miettii kuntapäättäjien ja konsulttien suhdetta. – Onnea kotikaupunkini Kemi: ette lakkauttanut ensimmäisenä kaupunkina kaupunginteatteria! Itkonen paljastuu toiseksi Kemin tilanteen tuntijaksi, ja Tujunen puolestaan haluaisi nousta pöydälle ja lyödä kenkää pöytään kuntatalouden vuoksi.

Taru Tujunen ei pysty hillitsemään itseään vaan katsoo jo kohti seuraavia eduskuntavaaleja. Hänestä taistelu käydään SDP:n ja Kokoomuksen kesken, ja suomalaiset tulevat palkitsemaan Kokoomusta Nato-kysymyksestä.

Päästövähennykset mediassa, Twitterin tulevaisuus ja sotapsykoosi

pe 29.4. klo 2.15–2.45

Keskustelijoina Kaarina Hazard, Ruben Stiller ja Hilkka Olkinuora. Suoraa puhetta johtaa Pauli Aalto-Setälä.

Puheenjohtaja kysyy lukemansa Helsingin Sanomien artikkelin pohjalta, onko päämininterin työ todellakin p*skin johtamishomma koko maassa.

Kaarina Hazardin aiheena on ilmastonmuutos ja päästövähennykset, joita esim. YK:n pääsihteerin mukaan on tehtävä heti ja paljon. Hazard pohtii syitä, miksi näin ei tapahdu.

Hilkka Olkinuora johdattaa keskustelun sosiaaliseen mediaan. Elon "Teslasta tuttu" Musk on ostanut Twitterin ja haluaa tehdä siitä vapaan viestinnän torin. Miten tässä käy?

SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja sanoi yhdysvaltalaisen NPR-radion haastattelussa, että Suomen mediassa vallitsee sotapsykoosi. Ruben Stiller kysyy, onko väite totta. – Media, joka ON sotapsykoosin vallassa, on tuossa itärajan takana, hän väittää.

Keskustelun alussa viitattiin Helsingin Sanomien artikkeliin: Verkostojen johtamista 24/7 – Tällaista on pääministerin työ ainaisen paineen alla