Musiikin teemailta

Musiikin teemailta

Sting 70 vuotta live. The Policesta laaja-alaiseksi musiikkimatkailijaksi, osa 2

su 3.10. klo 18.02–18.50
Viimeisin

Radio Suomen musiikin teemailloissa poimitaan esiin aina yksi tietty puoli musiikista. Joko keskitytään tiettyyn artistiin, hänen uraansa ja elämäänsä, tai sitten valitaan tietty musiikkityyli, jonka aarteita esitellään kerrankin riittävästi. Useimmiten myös yleisö pääsee mukaan muistoillaan, tarinoillaan ja tietysti toivebiiseineen.

Aiemmat lähetykset

Sting 70 vuotta live. The Policesta laaja-alaiseksi musiikkimatkailijaksi, osa 2

su 3.10. klo 18.02–18.50

Sting täytti 70 vuotta 2.10. 2021. Persoonallisen muusikon, säveltäjän ja sanoittajan ura alkoi maailman menestyksellä The Police-yhtyeessä 70-luvun lopulla ja on jatkunut yhtä menestyksekkäällä soolouralla. Supertähti ei ole jäänyt rock-genren vangiksi, vaan on laajentanut musiikkispektriään myös jazziin, musikaaliin ja jopa klassiseen musiikkiin. Syntymäpäivää juhlistetaan harvinaisella, koko uraa kattavalla konsertilla, joka on taltioitu kesällä 2012 Paléo Festivaalilla Sveitsissä. Tuotanto RTS - Radio Télévision Suisse / EBU. Konsertin toimittaa Juhani Kansi.

Osa 2.

1. The Hounds of Winter 2. Wrapped Around Your Finger 3. Roxanne 4. Desert Rose 5. King of Pain 6. Every Breath You Take 7. Next to You 8. Fragile

Sting – laulu ja basso, Dominic Miller – kitara ja taustalaulu, David Sancious – kosketinsoittime,. Peter Tickell – viulu ja mandoliini, Vinnie Colaiuta – rummut sekä Jo Lawry – taustalaulu.

Sting 70 vuotta live. The Policesta laaja-alaiseksi musiikkimatkailijaksi, osa 1

su 3.10. klo 17.15–18.00

Sting täytti 70 vuotta 2.10. 2021. Persoonallisen muusikon, säveltäjän ja sanoittajan ura alkoi maailman menestyksellä The Police-yhtyeessä 70-luvun lopulla ja on jatkunut yhtä menestyksekkäällä soolouralla. Supertähti ei ole jäänyt rock-genren vangiksi, vaan on laajentanut musiikkispektriään myös jazziin, musikaaliin ja jopa klassiseen musiikkiin. Syntymäpäivää juhlistetaan harvinaisella, koko uraa kattavalla konsertilla, joka on taltioitu kesällä 2012 Paléo Festivaalilla Sveitsissä. Tuotanto RTS - Radio Télévision Suisse / EBU. Konsertin toimittaa Juhani Kansi.

Osa 1.

1. If I Ever Lose My Faith in You 2. Every Little Thing She Does Is Magic 3. Englishman in New York 4. Fields of Gold 5. Driven to Tears 6. Message in a Bottle 7. Shape of My Heart 8. De Do Do Do, De Da Da Da

Sting – laulu ja basso. Dominic Miller – kitara ja taustalaulu, David Sancious – kosketinsoittimet, Peter Tickell – viulu ja mandoliini, Vinnie Colaiuta – rummut sekä Jo Lawry – taustalaulu.