Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen

Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen

Draamaa Korkeasaaren retkellä – Sanna ja Matti veivät loukkaantuneen oravan hoitoon villieläinsairaalaan

toissa päivänä klo 19.05–20.00
Viimeisin

Maanantai-ilta on kuin hyvä lenkkikaveri: kirittää tarvittaessa, kulkee rinnalla mutta ei mene ohi.

Tule kanssamme pysähtymään elämän tärkeiden asioiden äärelle, voimaan hyvin sekä henkisesti että fyysisesti. Nauramaan, itkemään, kiukustumaan, leppymään.

Aiemmat lähetykset

Draamaa Korkeasaaren retkellä – Sanna ja Matti veivät loukkaantuneen oravan hoitoon villieläinsairaalaan

toissa päivänä klo 19.05–20.00

Sanna ja Matti lähtivät syysloman kunniaksi retkelle Korkeasaareen. Aikamoiseen seikkailuun sankarit päätyivät jo heti parkkipaikalla, kun he kohtasivat loukkaantuneen oravan, jonka vointia alkoivat tutkia yhdessä puistotyöntekijän kanssa.

Tokkurainen orava tarrasi lujasti hampaillaan Sannan käteen, mutta Sanna sai kun saikin irrotettua kovapurentaisen oravan etusormestaan. Tapahtuman johdosta Sanna kokee suurta yhteyttä oravaan ja sen vointiin ja lupaakin pitää kuuntelijat myös kartalla oravan voinnista.

Orava -episodin jälkeen Sanna ja Matti kiertelivät syksyisessä Korkeasaaressa tutustuen eläintarhan eläimiin ja niiden elämään. Eläinten häkkien äärellä he myös pohtivat, miten yhdessä voimme vaikuttaa eläinten hyvinvointiin ja suojella uhanalaisia lajeja.

Pentti Linkolan sielunmetsä oli tumma kuusikko, jossa kasvaa sammalta, vanamoita, mustikkaa ja kääpiä

ma 11.10. klo 19.05–20.00

Millainen oli luonnonsuojelija, toisinajattelija Pentti Linkola kotioloissa – ystävänä, kumppanina ja työtoverina?

Sanna Pirkkalaisen ja Matti Ylösen vieraana on Anneli Jussila, Linkolan elämänkumppani ja Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja. Hän on kirjoittanut kirjan “Pentti Linkola ja minä – Elämää toisinajattelijan kanssa”.

Luonnonperintösäätiö perustettiin Pentti Linkolan ja Anneli Jussilan toimesta vuonna 1995. Säätiö suojelee Suomen luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö hankkii omistukseensa luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen.

Anneli Jussila kertoo Linkolan olleen todella ihmeissään Luonnonperintösäätiön hyvästä tuloksesta, kun hän kävi esittelemässä tilinpäätöstä vuonna 2020 maaliskuussa.

- Pentti oli lukenut sen monta kertaa läpi ja oli aivan ihmeissään, mistä kaikki rahat olivat tulleet ja kuinka paljon olimmekaan saaneet alueita säätiölle hankittua. Säätiö oli Pentille viimeisen kymmenen vuoden aikana ehkäpä se elämän tärkein asia.

Luonnon asiat, suojelu ja radikalismikin toistuvat usein ihmisten puheissa näinä aikoina. Olisiko Pentti Linkola antanut hyväksyntänsä Elokapina-liikkeen kaltaiselle toiminnalle?

Anneli Jussila arvelee, että Pentti olisi antanut kyllä hyväksyntänsä Elokapinalle, mutta viimeisinä vuosinaan tuskin olisi lähtenyt aktiivisesti mukaan toimintaan. Varmaan hän olisi sanonut, että hyvä juttu ja näin pitää tehdä.

Kuva: Pentti Linkola ja minä – Elämää toisinajattelijan kanssa -kirjan kansikuva

Kotkassa syntyy moderneja puuveneitä

ma 4.10. klo 20.03–21.00

Veneen suunnittelu on loputtoman monimutkainen yhtälö, sanoo Allan Savolainen. Veneveistämön sisätiloissa Kotkassa on talvisäilytyksessä mm. täyslakattu puinen huvivene, jonka suunnittelu alkoi kolme vuotta ennen sen valmistumista. Tuloksena 15 vuotta sitten oli Carlotta, "hienoin moderni puuvene Suomessa".

Matti Ylönen tapaa veneen suunnittelijan, veneveistäjä Allan Savolaisen.

Markus Mustelin ja Jolle Blässar valmistautuvat suureen koitokseen – soutamaan yli Atlantin

ma 4.10. klo 19.05–20.00

Markus Mustelin ja Jolle Blässar ovat kokeneita purjehtijoita, jotka lähtevät yrittämään Atlantin ylitystä soutamalla. Miten kaksikko on valmistautunut yli 5 000 kilometrin matkalleen Kanarialta Karibialle?

Anna Keränen käy jututtamassa parivaljakkoa helsingin Karhusaaressa ja tutustuu samalla erikoisvarusteltuun 7-metriseen veneeseen, jossa on kaksi kajuuttaa. Soutu-urakka alka joulukuun 12. päivä Kanarialta.

Miten huollan keittiöveitsiä?

ma 27.9. klo 20.03–21.00

Matti Ylönen kiikutti viisitoista vuotta vanhan fileerausveitsensä veitsikaupan teroituspalveluun Kirkkonummelle.

Miten saadaan tomaatista siivu ilman, että kosketaan tomaattiin? Veitsikauppias Jerry Nyman sen terävällä veitsellään Matille näyttää.

Testaamme viikinkiaikaista tarkkuuslajia kirveenheittoa

ma 27.9. klo 19.05–20.00

Kirveenheitto kuuluu niihin asioihin, joita lapsena ei saanut tehdä. Nykyään siitä on tullut aikuisten trendikäs harrastus, jota voi harrastaa jopa sisätiloissa.

Radio Suomen illassa on kirveelle töitä! Mutta nyt ei pilkota klapeja vaan annetaan kirveen lentää halki ilman. Anna Keränen päätti kokeilla tätä viikinkiaikaista tarkkuuslajia, tukkijätkien tikanheitoksikin kutsuttua. Hän suuntasi Suomen suurimmalle kirveenheittoradalle, jossa Helaxen toiminnanjohtaja Anni Kantee opetti hänelle kirveenheiton perusteita.

Rakkaudesta kotiseutuun

ma 20.9. klo 20.03–21.00

Oletko sinä kiinnostunut kotiseutusi historiasta? Miten olet perehtynyt siihen? Vai onko sillä väliä, kuinka syvällisesti tuntee kotipaikkansa historian?

Pekka Sauri: Tuoreen asfaltin tuoksu ja kivihiilen savun haju ovat jääneet lapsuudesta tuoksumuistiini

ma 20.9. klo 19.05–20.00

Helsingin entinen apulaiskaupunginjohtaja ja nykyinen Vihreiden kaupunginvaltuutettu Pekka Sauri sai 8-vuotiaana käsiinsä Helsingin pelastustoimen 100-vuotishistoriikin ja luki sen kannesta kanteen. Siitä alkoi kiinnostus oman kotikaupungin historiaan joka jatkuu yhä.

Matti Ylönen ja Pekka Sauri keskustelevat paitsi Helsingin historiasta, myös siitä, miksi meidän olisi hyvä tutustua oman ympäristömme menneisyyteen.