Yle Puhe

Yle Puhe

Yle Puhe esittää 12.13–12.30
Suora
Yle Puhe on ennakkoluulottoman radiopuheen areena. Tietoa, tunnetta, erilaisia mielipiteitä ja persoonia sekä tietysti urheilua.

Yle Puhe esittää

Aamun ajankohtaisia aiheita. Studiossa vuorottelevat Raimo Tyykiluoto ja Salme Unkuri.
Yle Puhe12.13–12.30
Suora

Politiikkaradio

Vieraana on oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.). Toimittajana on Linda Pelkonen.
Yle Puhe12.30–13.00

Yle Uutiset

Tuoreimmat uutiset yle.fi/uutiset
Yle Puhe13.00–13.02

Homo religiosus - Olavi Seppänen

Oletko ajatellut, mitä yhteistä on urheiluottelulla ja pääsiäisellä? Tai Oulun Kärppien fanilla ja Australian aboriginaalilla? Muun muassa näitä asioita valaisee urheiluteemainen jaksomme. Urheilun maailma on uskonnontutkijallekin antoisaa tarkasteltavaa. Suosikkijoukkueensa ottelussa fanit kerääntyvät toteemien ympärille, heittäytyvät myyttisen draaman pyörteisiin, ja haltioituvat urheilusankareiden ihmeteoista. Myös urheilija itse kolkuttelee tavallisen olemassaolon rajoja niin harjoituksissa, pelikentällä kuin kilparadalla. Hän harjoittaa askeesia jalostuakseen ihmisenä ja toivoo, että kohdevalo korkeuksista osuisi kerran häneenkin. Urheilu ja uskonto ovat historiassa sekä liittoutuneet että kilpailleet – tuotetaanhan kummankin kautta yhteen sitoutuneita, hyveellisiä kansalaisia. Päivän teemaa avaamassa urheilutoimittaja, tietokirjailija Juha Kanerva.
Yle Puhe13.02–14.00

Yle Uutiset

Tuoreimmat uutiset yle.fi/uutiset
Yle Puhe14.00–14.02

Tiina Lundbergin huoltamo

Motivaation katsotaan rakentuvan koetun kyvykkyyden, autonomian ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden varaan. Kuinka päteväksi tunnet itsesi, kuinka paljon pystyt vaikuttamaan tekemiseesi ja kuinka hyvä me-henki teillä on? Miten nämä psykologiset perustarpeet toteutuvat työelämässä? Vieraana on organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa. Olympiakomitean ja lajiliittojen Seurasydän-kampanja nostaa esiin yhteisöllisyyttä urheiluseuratoiminnassa. Miten merkityksellistä on seuratyö yhteiskunnan - entä yksilön näkökulmasta? Olympiakomitean Lisää liikettä -yksikön johtaja Pekka Nikulainen kertoo, miten sydämet saadaan sykkimään vapaaehtoistyössä.
Yle Puhe14.02–15.00

Yle Uutiset

Tuoreimmat uutiset yle.fi/uutiset
Yle Puhe15.00–15.02

Juha Valvio

Yleisurheilun MM-kilpailut alkavat Qatarin Dohassa perjantaina ja kisoja seurataan tarkasti Ylen kanavilla. Puheen studiossa mukana Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja, jonka kanssa käydään läpi ennakkoasetelmat, Suomen joukkueen menestymismahdollisuudet sekä tottakai poimitaan esiin muut tärpit sekä kisojen kirkkaimmat tähdet. Juontajana Juha Valvio
Yle Puhe15.02–16.00

Yle Uutiset

Tuoreimmat uutiset yle.fi/uutiset
Yle Puhe16.00–16.10

Urheiluradio

Tuoreimmat urheilu-uutiset yle.fi/urheilu
Yle Puhe16.10–16.13

Maailma paranee puhumalla

Tehdään maailma mukavammaksi. Iltapäivän seuralaisina vuorottelevat Yle Puheen Mira Selander, Miia Krause, Tiina Lundberg, Juuso Pekkinen sekä Jarmo Laitaneva.
Yle Puhe16.13–17.00

Yle Uutiset

Tuoreimmat uutiset yle.fi/uutiset
Yle Puhe17.00–17.10

Urheiluradio

Tuoreimmat urheilu-uutiset yle.fi/urheilu
Yle Puhe17.10–17.13

Päivä tunnissa

Kaikki olennainen tästä päivästä. Arkisin kello 17, uusinta kello 23. Toimittajana Mikko Jylhä
Yle Puhe17.13–18.00

Yle Uutiset

Tuoreimmat uutiset yle.fi/uutiset
Yle Puhe18.00–18.02

Kysy mitä vaan

Onko suomalaisista vankiloista tullut jo liian mukavia paikkoja? Kuinka nopeasti muodostuu vangin identiteetti? Onko vankien välillä edelleen tietty hierarkiajärjestys entä minkälaiset ovat vankien digitaidot? Kysy mitä vaan -ohjelmassa tällä viikolla vieraana on vankilalanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen. Toimittaja on Mira Selander.
Yle Puhe18.02–19.00

Arkisto: Anja Snellman

Ylen arkisto-ohjelmia kasarista 2000-luvulle.
Yle Puhe19.00–21.00

Yle Uutiset

Tuoreimmat uutiset yle.fi/uutiset
Yle Puhe21.00–21.02

Urheiluradio

Tuoreimmat urheilu-uutiset yle.fi/urheilu
Yle Puhe21.02–21.12

Yle Puhe esittää

Yle Puhe21.12–21.30

Homo religiosus - Olavi Seppänen

Oletko ajatellut, mitä yhteistä on urheiluottelulla ja pääsiäisellä? Tai Oulun Kärppien fanilla ja Australian aboriginaalilla? Muun muassa näitä asioita valaisee urheiluteemainen jaksomme. Urheilun maailma on uskonnontutkijallekin antoisaa tarkasteltavaa. Suosikkijoukkueensa ottelussa fanit kerääntyvät toteemien ympärille, heittäytyvät myyttisen draaman pyörteisiin, ja haltioituvat urheilusankareiden ihmeteoista. Myös urheilija itse kolkuttelee tavallisen olemassaolon rajoja niin harjoituksissa, pelikentällä kuin kilparadalla. Hän harjoittaa askeesia jalostuakseen ihmisenä ja toivoo, että kohdevalo korkeuksista osuisi kerran häneenkin. Urheilu ja uskonto ovat historiassa sekä liittoutuneet että kilpailleet – tuotetaanhan kummankin kautta yhteen sitoutuneita, hyveellisiä kansalaisia. Päivän teemaa avaamassa urheilutoimittaja, tietokirjailija Juha Kanerva.
Yle Puhe21.30–22.30

Tiina Lundbergin huoltamo

Motivaation katsotaan rakentuvan koetun kyvykkyyden, autonomian ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden varaan. Kuinka päteväksi tunnet itsesi, kuinka paljon pystyt vaikuttamaan tekemiseesi ja kuinka hyvä me-henki teillä on? Miten nämä psykologiset perustarpeet toteutuvat työelämässä? Vieraana on organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa. Olympiakomitean ja lajiliittojen Seurasydän-kampanja nostaa esiin yhteisöllisyyttä urheiluseuratoiminnassa. Miten merkityksellistä on seuratyö yhteiskunnan - entä yksilön näkökulmasta? Olympiakomitean Lisää liikettä -yksikön johtaja Pekka Nikulainen kertoo, miten sydämet saadaan sykkimään vapaaehtoistyössä.
Yle Puhe22.30–23.28