Haloo Eurooppa

Haloo Eurooppa

Yle Areena

Kahden kesken Euroopasta ja eurooppalaisuudesta. Podcast-sarja Euroopan unionin 60-vuotisvuotena pureutuu eurooppalaisuuteen ja Eurooppaan. Mikä meitä eurooppalaisina yhdistää, mikä erottaa ja missä suomalaisten paikka murrosaikaa elävässä Euroopassa on? Yle Uutisten EU-erikoistoimittaja Susanna Turunen on kutsunut vieraakseen niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin haastateltavia pohtimaan eurooppalaisuuden ydintä - yllättävistäkin kulmista. Sarjan jaksot ovat sekä suomen- että englanninkielisiä.

Jaksot

Haloo Eurooppa: Britannia lähtee EU:sta - Miten tässä kävi näin?

tiistaina 10.10.201731 min

Britannian Suomen-suurlähettiläs Sarah Price palaa Lontooseen vuodenvaihteessa. Kolmas työkomennus Helsingissä päättyy komeasti Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin. Tällä kertaa paluu Lontooseen ei tunnu ihan samalta, sillä Britannia on päättänyt erota Euroopan Unionista. Eikä kaupungista tahdo löytyä luistinrataa. Susanna Turusen haastattelussa suurlähettiläs kertoo Brexitistä ja suhteestaan Suomeen. Haastattelu on englanninkielinen.

Haloo Eurooppa: Mitä tekemistä pääskysellä on Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen kanssa?

tiistaina 10.10.201737 min

Olipa kerran savolaispoika nimeltä Erkki Antero Liikanen, joka haaveili papin urasta. Eräänä päivänä hän törmäsi pääskyseen, ja loppu on historiaa. Liikanen päättää kautensa Suomen pankin pääjohtajana ensi vuonna. Takana on 28 vuotta korkeissa EU-tehtävissä. Mieleen on jäänyt muun muassa 15.9.2008. Silloin Lehman Brothers hakeutui konkurssiin ja alkoi Euroopan syöksy. Kuuntele Liikasen muistoja tuosta ja monesta muusta hetkestä kriisin vuosina Susanna Turusen haastattelussa.

Haloo Eurooppa: Vieraana Jyrki Katainen: Eurooppa on arvoyhteisö, vapauden aate ja manner

maanantaina 11.9.201743 min

EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen arvioi Susanna Turusen haastattelussa EU:n mahdollisuuksia kääntää populismi ja eu-kriittisyys unionille voitoksi. Vielä vuosi sitten näytti Kataisen mukaan lähes varmalta, että EU nykyisellään on tullut tiensä päähän. Nyt Katainen näkee, että hallitukset ovat ryhtyneet miettimään, miten rikkirepiminen ja hulluus saadaan loppumaan.

Haloo Eurooppa: Mitä tapahtui eurooppalaiselle sosialidemokratialle?

tiistaina 27.6.201728 min

Lázló Andor on ekonomisti ja Unkarin entinen EU-komissaari. Lázló Andor keskustelee Susanna Turusen kanssa sosialidemokratian vaikeuksista tämän päivän Euroopassa. "Viestiä on korjattava", sanoo Lásló Andor. Haloo Eurooppa -podcastsarjan haastattelu on englanninkielinen.

Haloo Eurooppa: Eurooppalainen puolustus: Onko sitä?

tiistaina 27.6.201736 min

Paul Taylor on kirjoittanut raportin ”Crunch time: France and the future of European defence”. Nykyisin Taylor on POLITICO –lehden kolumnisti. Susanna Turusen haastattelussa Taylor arvioi Euroopan turvallisuushaasteita ja yhteisen eurooppalaisen puolustuksen haasteita. Haloo Eurooppa -podcastsarjan haastattelu on englanninkielinen. Kuva: Joachim Liebe/friendsofeurope.org

Haloo Eurooppa: Vieraana Lenita Airisto: "Ihmisillä on merkillinen usko, että kaikki pitää olla smooth sailing ja helppoa."

torstaina 20.4.201739 min

Koko kansan tuntema bisneksen Grand Young Lady Lenita Airisto pohtii Susanna Turusen kanssa miksi Euroopassa kuplii vaikka asiat ovat verrattain hyvin. Laiskuus ja saamattomuus ovat aina olleet Lenitalle kirosanoja eikä Turkin paikka ole EU:ssa. Mutta keitä ovat uudet, hyödylliset idiootit?

Haloo Eurooppa: Vieraana Aku Louhimies:"Eurooppa on osa meitä ja me ollaan osa Eurooppaa."

torstaina 20.4.201733 min

Susanna Turusen vieraana on elokuvaohjaaja Aku Louhimies, joka viimeistelee uutta versiota Tuntemattomasta sotilaasta Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi. Louhimiehen työkenttä on laajentunut myös kauas Suomen ulkopuolelle. Nationalismista kiinnostunut Louhimies epäröi aikoinaan Suomen liittymistä EU:hun ja euroon. Miksi Louhimiehen mieli sittemmin muuttui?

Haloo Eurooppa: Vieraana Sauli Niinistö: “Keskinäinen eripura on EU:ssa jopa suurempi haaste kuin brexit, finanssiongelmat tai maahanmuutto”

torstaina 20.4.201737 min

Susanna Turusen vieraana on Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Niinistö pohtii podcastissa Euroopan haasteita yhtenäisyyden repeilystä terrorismin uhkaan. Mutta kuka eurooppalainen on tehnyt Niinistöön vaikutuksen? Tai minne Euroopassa hän matkustaisi, jossa saisi oman mielensä mukaan tehdä irtioton virkatehtävistään?