Lastenkotilapsia

Lastenkotilapsia

Yle Areena

Neliosaisessa podcast-sarjassa kokemuksensa kertoo neljä kolmekymppistä aikuista, joiden lapsuus on ollut yhtä helvettiä. Sarjassa henkilöt muistelevat kipeää lapsuuttaan, nuoruutta sekä miettivät miten se on vaikuttanut nykyisyyteen. Normaalisti vanhemmat tarkoittavat turvallista syliä, kun taas toisen "normaali", on tottua pelkäämään omia vanhempiaan. Millaista sellaisessa kodissa oli elää? Käydä koulua? Ja miten erilaisiin tilanteisiin sopeuduttiin vai sopeuduttiinko? Miltä tuntui päästä väkivaltaisesta kodista vastaanotto- ja lastenkotiin? Miten kaverit ja kaverien vanhemmat suhtautuivat? Lastenkotiin joudutaan, tai niin ainakin luullaan. Lapset ovat itse syyllisiä, rikollisia ja epävakaita. Mutta onko asia näin? Saako nuori lastenkodista riittävästi tukea vai heitetäänkö nuori ihminen vain maailmalle, elämän armoille? Mitä olisi voinut tehdä paremmin? Lapsikin voi romahtaa, mutta sille on syynsä. On hyvä sukeltaa syvemmälle ja ymmärtää, että jokaisella meillä on taustamme.

Sarjan on toimittanut Tiina Miinalainen. Tuottaja on Hannu Karisto.

Jaksot

Lennä vapauteen

perjantaina 2.11.201820 min

Miten elämässä nyt menee ja miten lastenkoti ja omat vanhemmat ovat vaikuttaneet nykyisyyteen. Saako nuori lastenkodista riittävästi tukea vai heitetäänkö nuori ihminen vain maailmalle elämän armoille? Mitä olisi voinut tehdä paremmin?

Pelastus vai rangaistus?

perjantaina 2.11.201820 min

Miltä tuntui päästä väkivaltaisesta kodista pois? Miten kaverit ja kaverien vanhemmat suhtautuivat? Miten elämä muuttuu laitoksessa?

Kiinnostaako ketään

perjantaina 2.11.201818 min

Toiselle vanhemmat tarkoittavat turvallista syliä, kun taas toinen tottuu pelkäämään omia vanhempiaan, väkivallan pelossa. Puuttuuko tilanteeseen kukaan? Miten äärimmilleen lapsen jaksaminen viedään?

Oma koti kullan kallis

perjantaina 2.11.201814 min

Millaista pienen ihmisen elämä oli silmittömän väkivallan keskellä? Toiselle vanhemmat tarkoittavat turvallista syliä, kun taas toinen tottuu pelkäämään omia vanhempiaan, väkivallan pelossa.