Minä

Minä

RadioPlay Suomi

Kuka minä olen? Miten ja miksi olen päätynyt tähän pisteeseen? Millainen on ollut tie, jota olen kulkenut? Muun muassa näitä asioita suomalaisen politiikan kärkinimet joutuvat pohtimaan toimittaja Teemu ”Pastori” Potapoffin uudessa haastattelusarjassa Minä. Sarjan aikana poliittinen jargon heitetään romukoppaan ja poliitikot kohdataan kanssaihmisinä, silmästä silmään. Elämänsä avaavat muun muassa Laura Huhtasaari, Pekka Haavisto, Ilkka Kanerva, Li Andersson ja Paula Risikko.

Jaksot

Minä Esko Aho

perjantaina 19.4.84 min

Suomi 1990-luvun alku. Maa on suuren ja raskaan laman kynsissä. Ruoriin tarttuu 36-vuotias Esko Aho, josta tuli samalla Suomen historian nuorin pääministeri. Päivät ja niiden aikana tehdyt päätökset olivat vaikeita ja raskaita. Millaisia jälkiä nuo ajat jättivät Ahoon ja hänen lähipiiriinsä? Kuinka hän katsoo uraansa ja Suomen tilannetta tänä päivänä?

Minä Jani Toivola

perjantaina 12.4.69 min

Eduskunnan jättävä Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola nousi koko kansan tietoisuuteen Putous-ohjelman näyttelijänä. Vahvasti taiteilijaksi itsensä lukeva Toivola on elämänsä aikana kokenut jos jonkinlaista vastustusta ja ylämäkiä. Mikä on saanut hänet pysymään järjissään? Mikä motivoi häntä liikkumaan eteenpäin?

Minä Li Andersson

perjantaina 5.4.64 min

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on hahmo, joka herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Kivenkova poliitikko, joka ei kaihda suoriakaan sanoja, ja nimenomaan suorapuheisuuden ja kovan työn avulla Andersson on saavuttanut paikan kärkipoliitikkojen kastissa. Mutta mitä Andersson katuu eniten elämässään?

Minä Ilkka Kanerva

perjantaina 29.3.57 min

Ilkka Kanerva on suomalaisen politiikan tunnetuimpia hahmoja, joka on istunut pisimpään eduskunnassa. Kolmessa hallituksessa ministerinä työskennellyt Kanerva tunnetaan kansanmiehenä, mutta hän on omassa elementissään myös maailmalla. Vuosikymmenten varrella tutuksi ovat tulleet niin kabinetit kuin kohuotsikotkin.

Minä Laura Huhtasaari

perjantaina 22.3.71 min

Jos joku poliitikko herättää vahvoja tunteita, hän on Laura Huhtasaari. Huhtasaarta joko rakastetaan tai rakastetaan vihata. Oli sitten kyse hänen ajatuksistaan maahanmuutosta tai uskonnosta. Kiistämätön fakta on, että ensimmäisen kauden kansanedustaja on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen politiikkaan, mutta millainen ihminen löytyy kaikkien kohuotsikoiden takaa? Mikä saa Lauran jatkamaan, vaikka vastatuuli on välillä kovaa?

Minä Paula Risikko

perjantaina 15.3.56 min

Paula Risikko, tasavallan toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö, on henkeen ja vereen pohjalainen. Suorasanainen sellainen, joka ei kaihda kertoa mielipidettään yhteisöllisyydestä, suomalaisuudesta tai sosiaalisen median sudenkuopista.

Minä Tom Packalén

perjantaina 8.3.52 min

Tom Packalén tunnettiin palkittuna poliisina, joka rakasti työtään ja teki tulosta. Nyt mies kritisoi entisiä työnantajiaan, koska joutui kokemaan sen, kuinka hänet heitettiin susille. Onko hän katkera? Pastori Potapoffin haastattelun aikana Packalén menettää hermonsa, mutta miksi?

Minä Mikael Jungner

perjantaina 1.3.80 min

Harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät tiedä, kuka Mikael Jungner on. Monille hän on monissa liemissä keitetty poliitikko, joka yrittää uudistaa poliittista karttaa. Toisille taas juorupalstoilta tuttu kasvo, jonka kannanotot sosiaalisessa mediassa herättävät mielipiteitä puolesta ja vastaan. Teemu "Pastori" Potapoffin haastattelussa Mikael Jungner kertoo kaiken rakkauden tärkeydestä, omasta älykkyydestään ja siitä, kuinka tehdään bisnestä sekä paljastaa, mikä on elämän tarkoitus.

Minä Pekka Haavisto

perjantaina 1.3.47 min

"Olen homo, kasvissyöjä ja sivari ja mamun kanssa parisuhteessa. Jos kuvaa kaikki vähemmistöjä vähemmistöissä, sieltä olen lähtenyt liikkeelle ja ryhtynyt rakentamaan vihreää liikettä." Pekka Haavisto oli oman aikansa radikaali opiskelija-aktiivi, jonka edustamille ajatuksille virnuiltiin. Vuosikymmeniä myöhemmin Haavisto oli presidenttikilpailun ykkössuosikki. Teemu " Pastori" Potapoffin haastattelussa kuullaan, että mikään ei kuitenkaan tullut helpolla.